Loading...

Koripallo em 2017 otteluohjelma

Elokuun viimeisenä päivänä käyntiin polkaistavat ja järjestyksessään 40:net koripallon EM-kisat pelataan urheilumaailmassa hyvin harvakseltaan tavattuun, vuoden 2015 turnauksesta tuttuun tyyliin neljän järjestäjämaan isännöiminä. Tällä kertaa kisojen isäntämaina toimivat Suomi, Turkki, Romania sekä Israel, ja kisojen ottelut pelataan näissä järjestäjämaissa elo-syyskuussa 2017. Kisojen järjestäjät julkistettiin Münchenissä joulukuussa 2015.

Koripallon Euroopan-mestaruuskisoihin osallistuvat perinteiseen tapaan 24 eri maan joukkueet. Neljällä isäntämaalla on luonnollisesti ollut alusta alkaen pääsy suoraan kisoihin, minkä lisäksi myös olympiakarsinnoissa ja vuoden 2016 Rion olympialaisissa pelanneet joukkueet saivat menopassit suoraan alkulohkoihin. Muut kisoihin mielineet maat ovat taistelleet kisapaikoista jännittävissä karsintaotteluista, jotka pelattiin syyskuussa 2016.

Kisoihin saakka tiensä luovineet 24 osallistujajoukkuetta on jaettu arpomalla neljään kuuden maan lohkoon, joissa kussakin on mukana yksi tämän vuoden järjestäjämaista:

  • Lohko A: Puola, Kreikka, Ranska, Suomi, Islanti, Slovenia
  • Lohko B: Ukraina, Israel, Liettua, Georgia, Italia, Saksa
  • Lohko C: Kroatia, Tšekki, Espanja, Montenegro, Romania, Unkari
  • Lohko D: Iso-Britannia, Venäjä, Serbia, Latvia, Turkki, Belgia

Kukin lohko pelaa omat alkusarjan ottelunsa lohkossa mukana olevan jäsenmaan maaperällä. Kaikki A-lohkon alkusarjan pelit pelataan siis Helsingin Hartwall Arenalla, B-lohkon Tel Avivin Menora Mivtachim Arenalla Israelissa, C-lohkon Cluj-Napocan Polyvalent Hallissa Romaniassa ja D-lohkon pelit puolestaan Istanbulin Ülker Sports Arenalla Turkissa.

Susijengin tämän vuotinen EM-matka käynnistyy 31. elokuuta, jolloin vastassa on todella kovan luokan vastus: hallitseva MM- ja EM-pronssimitalisti Ranska. Asetelma on tuttu edellisistä EM-kisoista, joissa Suomi niin ikään avasi kisataipaleensa Ranskaa vastaan mittelemällä. Susijengi antoi tuolloin koripallojätille todella kovan vastuksen, ja samaa sopii odottaa sisukkailta suomalaisilta tälläkin kertaa. Suomen avausottelusta on siis tulossa taatusti mielenkiintoista – ja ennen kaikkea jännittävää katsottavaa.

Ranskan lisäksi Suomen todella kovatasoisessa lohkossa on mukana myös toinen vahva ennakkosuosikki, nimittäin todella asiansa osaavana koripallomaana tunnettu Kreikka. Vuoden 2015 EM-kisoissa viidennelle sijalle yltäneen taiturimaan odotetaan oikeutetusti pääsevän pitkälle myös näissä kisoissa. Muista lohkoista menestystä povataan kisojen potentiaalisesti heikoimpana pidetyn B-lohkon Italialle ja Liettualle sekä tietenkin C-lohkossa pelaavalle hallitsevalle Euroopan-mestarille eli Espanjalle. D-lohkon ykkössuosikin asemaa nauttii miltei Espanjan kultapoikamaineen veroinen Serbia, jonka käsittelyssä Suomen matka viime kisoissa tyssäsi lupaavan alun jälkeen saman tien neljännesvälierissä.

Koripallo EM 2017 otteluohjelma koostuu alkulohkon otteluista, jatko-otteluista, puolivälieristä, välieristä sekä tietenkin koko turnauksen ehdottomasta huipennuksesta eli Euroopan-mestaruuden loppuotteluista. Syyskuun 17. päivänä pelattavissa loppuotteluissa ratkaistaan ensin pronssimitalisti ja vielä myöhemmin samana päivänä käytävässä finaalissa vuoden 2017 EuroBasketin voittaja. Loppuottelut pelataan Istanbulin Sinan Erdem Arenalla, johon mahtuu 16 000 loppuhuipennusta paikan päällä seuraavaa katsojaa.

Seuraavassa esitellään vuoden 2017 EM-kisojen alkulohko-otteluiden aikataulu. Suluissa on ilmoitettu kaupunki, jossa ottelu pelataan.

Torstai 31. elokuuta:

13:45 Slovenia–Puola (Helsinki)

15:45 Saksa–Ukraina (Tel Aviv)

16:30 Islanti–Kreikka (Helsinki)

18:30 Liettua–Georgia (Tel Aviv)

20:00 Ranska–Suomi (Helsinki)

21:30 Italia–Israel (Tel Aviv)

Perjantai 1. syyskuuta:

14:15 Belgia–Iso-Britannia (Istanbul)

15:00 Unkari–Kroatia (Cluj-Napoca)

17:00 Serbia–Latvia (Istanbul)

17:45 Espanja–Montenegro (Cluj-Napoca)

20:30 Romania–Tšekki (Cluj-Napoca)

21:00 Turkki–Venäjä (Istanbul)

Lauantai 2. syyskuuta:

13:45 Puola–Islanti (Helsinki)

14:45 Latvia–Belgia (Istanbul)

15:00 Montenegro–Unkari (Cluj-Napoca)

15:45 Georgia–Saksa (Tel Aviv)

16:30 Kreikka–Ranska (Helsinki)

17:00 Venäjä–Serbia (Istanbul)

17:45 Tšekki–Espanja (Cluj-Napoca)

18:30 Ukraina–Italia (Tel Aviv)

20:00 Suomi–Slovenia (Helsinki)

20:30 Kroatia–Romania (Cluj-Napoca)

21:00 Iso-Britannia–Turkki (Istanbul)

21:30 Israel–Liettua (Tel Aviv)

Sunnuntai 3. syyskuuta:

13:45 Ranska–Islanti (Helsinki)

15:45 Georgia–Ukraina (Tel Aviv)

16:30 Slovenia–Kreikka (Helsinki)

18:30 Liettua–Italia (Tel Aviv)

20:00 Suomi–Puola (Helsinki)

21:30 Saksa–Israel (Tel Aviv)

Maanantai 4. syyskuuta:

14:45 Latvia–Iso-Britannia (Istanbul)

15:00 Unkari–Tšekki (Cluj-Napoca)

17:00 Belgia–Venäjä (Istanbul)

17:45 Montenegro–Kroatia (Cluj-Napoca)

20:30 Espanja–Romania (Cluj-Napoca)

21:00 Serbia–Turkki (Istanbul)

Tiistai 5. syyskuuta:

13:45 Islanti–Slovenia (Helsinki)

14:15 Venäjä–Latvia (Istanbul)

15:00 Tšekki–Montenegro (Cluj-Napoca)

15:45 Ukraina–Liettua (Tel Aviv)

16:30 Puola–Ranska (Helsinki)

17:45 Iso-Britannia–Serbia (Istanbul)

17:45 Kroatia–Espanja (Cluj-Napoca)

18:30 Italia–Saksa (Tel Aviv)

20:00 Kreikka–Suomi (Helsinki)

20:30 Romania–Unkari (Cluj-Napoca)

21:00 Turkki–Belgia (Istanbul)

21:30 Israel–Georgia (Tel Aviv)

Keskiviikko 6. syyskuuta:

14:45 Slovenia–Ranska (Helsinki)

14:45 Saksa–Liettua (Tel Aviv)

17:30 Kreikka–Puola (Helsinki)

17:30 Georgia–Italia (Tel Aviv)

20:45 Suomi–Islanti (Helsinki)

20:45 Israel–Ukraina (Tel Aviv)

Torstai 7. syyskuuta:

14:30 Tšekki–Kroatia (Cluj-Napoca)

14:30 Venäjä–Iso-Britannia (Istanbul)

17:15 Unkari–Espanja (Cluj-Napoca)

17:15 Belgia–Serbia (Istanbul)

20:45 Montenegro–Romania (Cluj-Napoca)

20:45 Latvia–Turkki (Istanbul)

EuroBasket

EM-kisat 2017

31.08.2017 | 12:45

Lohkovaiheen jälkeen kunkin alkulohkon neljä parasta joukkuetta etenevät ottamaan mittaa toisistaan turnauksen jatkovaiheeseen. Jatko-ottelut käydään A- ja B-lohkon osalta seuraavan kaavan mukaan:

Lauantai 9. syyskuuta, pelipaikka Istanbul:

B2–A3 (ottelu 61)

A1–B4 (ottelu 63)

B1–A4 (ottelu 65)

A2–B3 (ottelu 67)

Jos siis A-lohkoon kuuluva Suomen Susijengi etenee viime EuroBasketin tapaan jatkopeleihin, odottaa vastustajana joko Ukraina, Israel, Liettua, Georgia, Italia tai Saksa. Toivon mukaan sisukkaat sudet nähdään tänä vuonna Istanbulissa ja vieläpä parhaassa mahdollisessa vedossa.

B- ja C-lohkon parhaimmisto kohtaa toisensa seuraavan järjestelmän mukaan:

Sunnuntai 10. syyskuuta, pelipaikka Istanbul:

C1–D4 (ottelu 62)

D2–C3 (ottelu 64)

C2–D3 (ottelu 66)

D1–C4 (ottelu 68)

Jatko-otteluiden jälkeen vuorossa ovat puolivälierät, joissa aiemman vaiheen voittajat kisaavat toisiaan vastaan seuraavan systeemin mukaisesti:

Tiistai 12. syyskuuta, pelipaikka Istanbul:

Ottelun 61 voittaja–Ottelun 62 voittaja (ottelu 69)

Ottelun 63 voittaja–Ottelun 64 voittaja (ottelu 70)

Keskiviikko 13. syyskuuta:

Ottelun 65 voittaja–Ottelun 66 voittaja (ottelu 71)

Ottelun 67 voittaja–Ottelun 68 voittaja (ottelu 72)

Puolivälierien voittajat etenevät välieriin, jotka pelataan Istanbulissa seuraavalla aikataululla:

Torstai 14. syyskuuta kello 21:30:

Ottelun 69 voittaja–Ottelun 70 voittaja (ottelu 73)

Perjantai 15. syyskuuta kello 21:30:

Ottelun 71 voittaja–Ottelun 72 voittaja (ottelu 74)

Otteluiden 73 ja 74 häviäjät kisaavat pronssista Istanbulissa 17.9. kello 17:00 pelattavassa mittelössä. Koripallon Euroopan-mestari 2017 selviää samana päivänä kello 21:30 niin ikään Istanbulin Sinan Erdem Dome -areenalla pelattavassa finaalissa. Kyseinen 16 000 katsojaa katsomoihinsa mahduttava areena toimii Turkin koripallomaajoukkueen kotikenttänä ja on koko maan suurin sekä Euroopan kolmanneksi suurin sisäareena. Puitteet ovat siis oletettavasti kunnossa näidenkin kisojen loppuhuipennuksessa.

EM-koripallo kasvattaa suosiotaan Suomessa

Varsin kovatasoiseksi joukkueeksi kehkeytyneen Susijengin menestys on saanut suomalaiset innostumaan koripallosta aiempaa enemmän. Tämän vuotisten Suomen kotikisojen liput ovatkin menneet kaupaksi kovalla vauhdilla, ja jo viisi kuukautta ennen kisojen alkamispäivää huikeat 50 000 lippua oli löytänyt tiensä innokkaiden koripallofanien taskuihin. Osa Suomen otteluiden lippukategorioista myytiinkin loppuun jo todella aikaisessa vaiheessa. Yleisöä ovat vetäneet Suomen vastustajista erityisesti Slovenia ja Islanti. Luonnollisesti myös joukkueen avauspeli edellisten kisojen pronssimitalisti Ranskaa vastaan on kiinnostanut suomalaisia kannattajia hyvin suurissa määrin.

Viime EM-kilpailuissa vuonna 2015 Suomen matka alkoi hienosti, mutta tyssäsi jo ensimmäiseen pudotuspeliin, jossa Susijengi sai Serbialta takkiinsa pistelukemin 94–81. Tämän vuoden kisoissa olisikin kotiyleisön kannustamana loistava tilaisuus näyttää koko Euroopalle, millaisiin suorituksiin suomalaisten susien kynnet parhaimmillaan pystyvät. Tähän mennessä menestyksekkäin FIBA EuroBasket -sijoitus kisoihin yhteensä 14 kertaa selvinneeltä Suomen koripallomaajoukkueelta on huikea kuudes sija vuoden 1967 kisoista, jotka niin ikään järjestettiin Suomen maaperällä. Innokkaan kotiyleisön merkitystä joukkueen suoritukselle ei siis ole missään nimessä syytä aliarvioida.

Editor's choice