Loading...

Koripallon EM-kisat televisiossa

Koripallon EM-kisojen alkulohkon pelejä pelataan tänä vuonna myös Suomessa, ja innokkailla penkkiurheilijoilla onkin mahdollisuus seurata otteluita joko paikan päällä Helsingissä tai televisiolähetysten välityksellä kotoa käsin. Muita järjestäjämaita kisoissa ovat Israel ja Romania sekä Turkki, jolla on vastuu mitaliotteluiden järjestämisestä. Suomessa alkusarjan osalta ottelupaikkana toimii Helsingin Pasilassa sijaitseva Hartwall Arena, jossa on perinteisesti järjestetty suuria tapahtumia.

Tänä vuonna pelataan jo 40. koripallon EM-kilpailut. Näiden kisojen jälkeen turnausjärjestelmään on tiedossa isoja muutoksia, sillä tämän vuoden jälkeen EM-tittelistä taistellaan vain joka neljäs vuosi, kun tähän asti EM-kisoja on järjestetty joka toinen vuosi ympäri Eurooppaa. Muutoksen myötä EM-kilpailuissa siirrytään samaan järjestelmään kuin koripallon MM-kisoissa. Tämä muutos on ollut monen mielestä todella ikävä asia, sillä kiinnostusta on riittänyt kahden vuoden välein järjestettäviin kilpailuihinkin.

Koripallon EM-kisat 2017 televisiossa

Yle esittää kotimaista koripalloa ja myös koripallon EM-kisat tv-kanavillaan sekä internetin välityksellä Ylen Areenassa. Verrattuna monen muun urheilulajin tilanteeseen on koripallofanien tilanne televisioinnin osalta siis varsin hyvä. Fanin ei siis välttämättä tarvitse matkustaa paikan päälle kisoja seuraamaan, sillä myös television kautta voi kokea koripallon huumaa – ja vieläpä ilmaiseksi. EM-koripallon televisiointi tuo koripallon lähelle laajoja ihmismääriä. Koripallo EM-kisat 2017 tv näkyykin siis vaivattomasti suoraan omalle kotisohvalle asti, joten otteluita ei tarvitse lähteä seuraamaan Hartwall Arenalle.

EuroBasket

EM-kisat 2017

31.08.2017 | 12:45
Ottelu tulossa

Susijengin ottelut niin EM-kisoissa kuin myös MM-kisoissa on kuitenkin näytetty Ylen kanavilla, mikä on monelle todella mieluisa asia. EM koripallo televisiointi toteutuukin siis erinomaisesti. Asia ei ole muiden lajien kohdalla yhtä yksinkertainen, sillä Ylen laadukasta ja laajaa ohjelmatarjontaa urheilun saralla on toisinaan laajasti kritisoitu. On kyseenalaistettu, pitäisikö julkisrahoitteisen Ylen kilpailla mainosrahoitteisten kanavien kanssa urheilun esittämisestä. Monien urheilulajien osalta tilanne on kehittynyt niin, että niitä ei enää Ylellä voida esittää, minkä seurauksena urheilulähetykset ovat siirtyneet maksullisille kanaville.

Avaa pelitil ja livestreamaa ilmaiseksi

Television puolella Yle käyttää TV2- ja Fem-kanavia urheilun esittämiseen. Nykyään molempia kanavia on kuitenkin mahdollista jo seurata suorana Ylen Areena-palvelussa, sillä Yle aloitti suoratoistopalvelut sen kautta vuoden 2013 keväällä. Suurien urheilutapahtumien yhteydessä Yle on voinut kasvattaa ohjelmakapasiteettiaan Areenan kautta esittämällä esimerkiksi useita, samanaikaisesti kilpailtavia lajeja yhtä aikaa. Näin laaja kapasiteetti ei olisi ollut aikaisemmin mahdollista, vaikka kaikki Ylen kanavapaikat olisivat olleet valjastettuna urheilun käyttöön. Tilanne onkin kehittynyt urheilufanien kannalta todella positiiviseen suuntaan.

Avaa pelitil ja livestreamaa ilmaiseksi

Yle julkaisi Susijengi-dokumentin vuonna 2014 toteutuneen MM-kisaunelman kunniaksi. Tuolloin joukkue taisteli upeasti kisoissa Bilbaossa samalla, kun valtava fanilauma saapui kannustamaan suosikkiaan paikan päälle Suomesta asti. Susijengi-dokkari on toistaiseksi vielä katsottavissa Ylen Areenassa, ja sen kautta pääsee hyvin korishuumaan syksyn EM-kilpailujen alkua odotellessa.

EM-turnauksen otteluiden ajankohdat televisiossa

Suomi pelaa kisoissa A-lohkossa yhdessä viiden muun koripallon mahtimaan kanssa. Ottelut tullaan pelaamaan päivittäin kahdessa eri vaiheessa. Ensimmäisessä sessiossa pelataan päivän kaksi ensimmäistä ottelua ja toisessa illan Suomen ottelu. Näiden kahden session välillä pelihalli tyhjennetään täysin. Seuraavassa listassa esittelemme pelien alkamisajat. Voit tarkistaa kyseisenä päivänä Ylen ohjelmaoppaasta, milloin itse lähetys alkaa.

Avaa pelitil ja livestreamaa ilmaiseksi

Helsingissä pelattavat A-lohkon pelit:

To 31.8. klo 13.45 Slovenia – Puola

To 31.8. klo 16.30 Islanti – Kreikka

To 31.8. klo 20.00 Ranska – Suomi

Pe 1.9. Välipäivä

La 2.9. klo 13.45 Puola – Islanti

La 2.9. klo 16.30 Kreikka – Ranska

La 2.9. klo 20.00 Suomi – Slovenia

Su 3.9. klo 13.45 Ranska – Islanti

Su 3.9. klo 16.30 Slovenia – Kreikka

Su 3.9. klo 20.00 Suomi – Puola

Ma 4.9. Välipäivä

Ti 5.9. klo 13.45 Islanti – Slovenia

Ti 5.9. klo 16.30 Puola – Ranska

Ti 5.9. klo 20.00 Kreikka – Suomi

Ke 6.9. klo 14.45 Slovenia – Ranska

Ke 6.9. klo 17.30 Kreikka – Puola

Ke 6.9. klo 20.45 Suomi – Islanti

Jatko-ottelut:

La 9.9. Ottelu 61: B2 – A3

La 9.9. Ottelu 63: A1 – B4

La 9.9. Ottelu 65: B1 – A4

La 9.9. Ottelu 67: A2 – B3

Su 10.9. Ottelu 62: C1 – D4
Su 10.9. Ottelu 64: D2 – C3
Su 10.9. Ottelu 66: C2 – D3
Su 10.9. Ottelu 68: D1 – C4

Puolivälierät:

Ti 12.9. Ottelu 69: Ottelun 61 voittaja – Ottelun 62 voittaja
Ti 12.9. Ottelu 70: Ottelun 63 voittaja – Ottelun 64 voittaja

Ke 13.9. Ottelu 71: Ottelun 65 voittaja – Ottelun 66 voittaja

Ke 13.9. Ottelu 72: Ottelun 67 voittaja – Ottelun 68 voittaja

Välierät:

To 14.9. klo 21.30 Ottelu 73: Ottelun 69 voittaja – Ottelun 70 voittaja

Pe 15.9. klo 21.30 Ottelu 74: Ottelun 71 voittaja – Ottelun 72 voittaja

Pronssiottelu:

Su 17.9. klo 17.00 Ottelun 73 häviäjä – Ottelun 74 häviäjä

Finaali:

Su 17.9. klo 21.30 Ottelun 73 voittaja – Ottelun 74 voittaja

EuroBasket

EM-kisat 2017

31.08.2017 | 12:45
Ottelu tulossa
Editor's choice